Kuten otsikkopalkin esihistoriallisesta kuvasta näkyy, on koira kuulunut ihmisen historiaan melkein alusta asti. Niin myös meidän perheessä. Ensimmäinen tanskandoggi tuli elämääni 14 vuotta sitten ja niistä päivistä lähtien on kiinnostus ja innostus rotuun vain syventynyt.

Itse olen kuvataiteilija, tosin tietokoneisiin hurahtanut sellainen, joten pensseleitä, suteja eikä siveltimiä ole vuosikausiin pyörähdellyt sormien välissä.

Koiranäyttelyt kuuluvat osana meidän koiraelämään ja kesäaikaan useimmat viikonloput vietelläänkin reissun päällä. Päivittäiset metsälenkit ja reissut koira-aitaukselle piristävät kaikkien mieltä ja pitävät kunnon korkealla.

 

 

Kasvatustyössä olen vielä alkutaipaleella, ensimmäinen Danepark's pentue syntyi 6. heinäkuuta 2001. Toinen pentue Siirillä oli pari vuotta myöhemmin. Litters-sivulla tarkempia tietoja pentueista.

Jos sinulle tulee kysyttävää mieleen yleisesti tanskandogeista tai koiristamme, ota yhteyttä! Etusivulta löydät tarkemmat yhteystiedot mutta sähköposti kulkee aina: danepark@baanamail.fi

Terveisin:

As you can see from the prehistorical picture on the heading, dogs have shared the life with a man from the early beginning. That has happened also in our family. Our first Great Dane came to our lives 14 years ago and since then our interest for this breed has only come deeper.

I am an artist, a little bit computer freak though, so the brushes and colours has been left to background.
Hobbies are so closely connected to dogs, that I dont have much activities outside the home.
Dogshows have become the part of our doglife and in summertime we are on the road most of the weekends.
Daily walks to the woods and dogparks keeps everyone happy and also us in shape.

Our breeding experience is still at its starting point, first Danepark litter was born on July 6th 2001. The second litter was couple of years after.
If you have any question about the Great Danes generally or our danes, please feel free to ask: danepark@baanamail.fi



Best Regards
: